Kristian Smeds: Jäniksen vuosi

 Jäniksen vuosi yllätti ja vaikutti

Kuva: Stefan Bremer/Kansallisteatteri

Jäniksen vuosi on draama, joka oli selvästi yritetty naamioida lasten näytelmäksi. Tämä oli tosin odotettavissa ottaen huomioon ohjaajan. Kristian Smedsille tämä on hyvin yleinen tapa käsitellä draamatekstejä: poistamalla ne draaman miljööstä.

Jäniksen vuosi kertoo Vatasesta, joka menettää järkensä työreissulla. Menettäessään järkensä, Vatanen tapaa Jäniksen ja ystävystyy tämän kanssa. Vatanen oppii elämään Jäniksen kanssa hullunkurista elämää. 

Kristian Smeds oli tehnyt näkyviä taiteellisia valintoja ja käyttänyt näkyviä tehokeinoja, jotka eivät välttämättä ensisilmäyksellä sovi tämän draaman kanssa yksi yhteen, mutta toimivat täydellisesti lopulta. Vaikuttavin tehokeino oli toisen puoliajan alkaessa, kun näyttämösali pimennettiin täysin pimeäksi ja kellot kilisivät. Samaan aikaan soi myös todella voimakas bassoääni, joka tärisytti koko salia. Siinä vaiheessa tiesin näytelmän ottaneen uuden suunnan. Väliajan kohdilla näytelmän luonto muuttui kesäisestä ihanuudesta mustaan melankoliaan, jossa puhuttiin kuolemasta, tappamisesta, hulluudesta ja parisuhdeongelmista.

Näytelmässä näkyi selviä metateatterin piirteitä, kun välineenä ei ollutkaan enää pelkkä näyttämö vaan teatteri. Neljättä seinää saatettiin rikkoa jatkuvasti. Sitä rikoittiin niin fiksusti, ettei vitsi vanhentunut ollenkaan. Näytelmän lopussa neljäs seinä rikotaan niin, ettei roolia enää erota näyttelijästä ollenkaan. Näytelmän katsojat ymmärtävät tämän viittauksen.

Summa summarum: menin katsomaan jotakin, mitä ihmiset olivat kehuneet ja rakastuin siihen aivan täysin!

Jäniksen vuosi

Suomen Kansallisteatteri

Ohjaus: Kristian Smeds

Alkuteos: Jäniksen vuosi - Arto Paasilinna