Enemmän on aina enemmän, myös teatterissa
"Päästä yleisö sisään, antakaamme oopperan alkaa!" Näillä sanoilla alkoi Oopperan kummituksen maailman kantaesitys His Majesty's Thetressa, Lontoossa. Oopperan kummituksen kantaesitys oli 1986 ja sitä esitetään tuossa samaisessa teatterissa edelleen. Otinkin siis tehtäväkseni matkustaa tuohon Lontoon Haymarketilla sijaitsevaan teatteriin ja kokea Oopperan kummituksen taian itse.
Olen fanittanut Oopperan kummitusta musikaalina pitkään. Kävin katsomassa sen ensimmäistä kertaa Kansallisoopperassa. Ihailen lähinnä sen lavastusta, sävellystä ja erikoisefektejä. Oopperan kummitus on musikaali, josta huomaa, että se on tehty Broadwaylle. Sen juoni on pohjaltaan melko heikko, joten tässäkin arvostelussa keskityn lähinnä siihen mitä näin ja kuulin.
Huutokauppakohtauksen jälkeen koittaa alkusoitto, jota olin odottanut eniten. Kattokruunu nousee kattoon Andrew Lloyd Webberin säveltämän overtuurin saattelemana. Kattokruunu tulee myös kovaa vauhtia alas ennen väliaikaa. Kipinöitäkin lentelee parikymmentä. Kattokruunu on esityksessä niin fundamentaali asia, että se voisi olla oma hahmonsa. Joka tapauksessa tämä hahmo hoiti asiansa hyvin.
Musikaalin lavastus oli hyvin ekstraa. Missään ei juuri säästelty. Lavasteita oli myös paljon ja ne vaihtuivat nopeasti. Tarinankerrontaa pyrittiin siis viemään eteenpäin lavastuksella, jonka tarkoitus on luultavasti viedä huomio juonen aukoista muualle.
Andrew Lloyd Webberin sävellys oli aina yhtä mahtipontista. Koko teatteri tärisi useiden musiikkinumeroiden aikana, varsinkin kun paikalla oli orkesteri esittämässä kaiken teoksen musiikin.
Ainoa parannettava asia musikaalissa on sen juoni. Juonessa on useita aukkoja ja hyppyjä, jotka eivät ole kovinkaan järkeviä.
Lopputuloksena on kuitenkin vähän alle neljäkymmentä vuotta pyörinyt suurmusikaali, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Kommentit
Lähetä kommentti